tiistai 30. joulukuuta 2008

Piparkakkumökki oli "ihmisen asuttava".

"Lunta tulvillaan on raikas talvisää..."





Kirkossa oli joululaulukonsertti ja suomalainen kuoro oli esiintymässä.





Palaan ajassa muutaman viikon takaisin päin. Olin Budapestissä joulukuussa maistelemassa joulunodotusta. Ilma oli lämmin ja sateinen, ruoho vihreää. Pimeässä valot, tuoksut ja musiikki auttoivat pääsemään tunnelmaan.

lauantai 27. joulukuuta 2008








Odotimme valkeaa joulua ja taisimme sen juuri ja juuri saada. Pienikin lumiharso maassa antaa uskomattoman valon. Saimme myös auringonpaistetta. Rannassamme oli ihmeellinen luonto ottanut kaiken kauneuden irti säätilan vaihteluista. Lämmin, kylmä, tuuli ja vesi saivat aikaan uskomattoman taideteoksen.

Ei liene ihme, kuinka suomalaisen designlasin suunnittelijat ovat saaneet jäästä vaikutteita. Alkuperäisen mallinsa kaltaisiksi ne eivät aivan yllä.


perjantai 26. joulukuuta 2008
























Joulun tuoksut ja hämärät valot ovat armeliata emännälle, jonka jouluvalmisteluun varatut voimavarat loppuvat joskus kesken.




keskiviikko 24. joulukuuta 2008



Rauhallista Joulua kaikille lukijoilleni!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Olemmehan me muutkin perheejäsenet jo kovasti touhunneet ja yhdet jouluruuatkin jo syöty.
"Ihmisen parhaalla ystävällä" on kyllä kinkunkin kanssa jotain suunnitelmia, kuono ruokapöydällä.
Isällä on muutama ylimääräinen vapaapäivä ennen joulua ja kaksi lastamme saapuu kotiin.





Jouluruokia valmistellaan ja lahjapaketteja kääritään. Kaupungille ei pidä mennä, ettei menetä rauhallisuuttaan. Keittiö puettu punaisiin ja hyasintit tuoksuu. Aika ihanaa.


torstai 18. joulukuuta 2008








Kylläpä tietokoneen hajoaminen tekee kädettömäksi. Uikutin ja uikutin surkeuttani ja kuinka ollakkaa: joulupukki haki kaapistaan, kalsareitten ja sukkien takaa paketin. Ja siellä se oli uusi tietokone.


Olin saattanut uikutuksen sekaan sanoa, että seuraava läppäri on sitten valkoinen. Ei ole, mutta toisaalta...eihän joulukaan nykyisin ole valkoinen.


Jouluvalmistelut ovat jo edistyneet viikkojen kuluessa hitaasti, mutta epävarmasti. Kävin tunnin ajan toimittamassa joitain asioita ja kotiin palatessani oli valkoinen joulu kuitenkin tullut kotiin, siis sisälle. "Ihmisen paras ystävä" ja vieläpä yhdeksänvuotias oli aloittanut joululeivonnaisten tekemisen Sunnuntai-vehnäjauhoilla.