Tänään tuli kuluneeksi 29 vuotta äitini kuolemasta.

Päivä oli silloin lauantai, aurinkoinen syyspäivä kuten tänäänkin. Sairaus oli muuttunut niin tuskalliseksi, että saattoi toivoa vain kärsimyksen loppumista ja se kuitenkin antoi odottaa itseään. Rakkaan ihmisen vieressä oli tuskallista olla voimatta tehdä mitään, mutta silti hyvä olla viimeiseen hetkeen saakka.

Päivästä on kauan, mutta hetket ovat mielessä kuin eilinen päivä. Ikävä on olemassa, kuitenkin himmentynyt ajan kuluessa.

Äidin ainutlaatuinen rooli elämässä ei katoa kuolemassakaan.

Ruskamatkakaveri, mainioista mainioin. Pieni tyttö on jaksanut paremmin kuin koskaan olisi voinut kuvitella. Tuntikausien vaellukset tunturissa takaavat meille molemmille hyvät yöunet.

...ja matka jatkuu.

Tällä muumimammalla on oikea omenapuu ja siitä on paljon iloa. Keväällä se on kukkineen

kauneimmillaan kuitenkaan väheksymättä syksyn sadonkorjuuaikaa.

Tänään puun hedelmistä tehty omanapiirakka, netistä löytyneen ohjeen mukaan, oli minulle

sopivan kakkumainen rasvoineen ja sokereineen:

200 g margariinia

1,5 dl sokeria

3 dl jauhoja

1 muna

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniliinisokeria

omenaa

päälle kanelia ja sokeria

...ja omenapuun tilalla on omat unelmansa!

Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista, retiiseistä ja perunoista, miten ne
pyöristyivät ja kasvoivat lämmössä.
Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien
huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta.
Niistä perhe saisi syötävää.
Kaikki tämä olisi tosin vasta ensi kesän onnea, mutta se ei merkinnyt mitään.
Äidillä oli jotain mistä uneksia. Ja hänen kaikki salaisin unelmansa oli omenapuu.

Muumipappa ja meri

Meillä kävi ystävä kylässä ja koirat ilahtuneena nuolivat hänen kasvojaan. Hän, pitkänlinjan koiraihminen, salli sen.
Olin melkein mustasukkainen tästä useimpia inhottavasta koiran tavasta.
"Miksi ne eivät koskaan nuole minua kasvoista." kysyin.
"Miksi ne suutelisivat henkilökuntaa?" sanoi ystäväni.

Joudun kaivamaan hyllystä koiralauman käyttäytymistä koskevat kirjat ja perehtymään, että voinko asemalleni mitään tässä laumassa Mökön ja Lurun palvelijana. Ihan vain saadakseni pehmeitä, märkiä koiranpusuja.