Kesää odotellessa.

Vuosi on vaihtunut ja pian sammuvat Espanjankin jouluvalot. Kuten kaikki pienet tarinat päättyvät, päättyy Sirkun ja kahden mopsinsa maailmanvalloitus pian ;)

Olisinko kymmenen vuotta sitten tiennyt, että lähes tärkein kaverini reissussa voi olla tietokone. En. En olisi silloin voinut kuvitella, että ottaisin sellaista edes mukaani. Kun sen kirkas silmä sitten eräänä iltana marraskuun alussa sammui, tulin epätoivoiseksi. Onneksi joulupukki tuli uusi kaunis, kirkkaanpunainen kone repussaan. Ja uskoin taas joulupukkiin.

Asun alueella, josta yhtäkkiä oli väki kadonnut. Vartiointiliikkeen autot ottivat meidät "suojelukseensa" ja pitivät parkkia ikkunani alla. On myönnettävä, että olo ei ollut aina mukava, Yksinolo alkoi muuttua yksinäisyydeksi. Siitä kuitenkin selvittiin.

Aurinko on paistanut. On myrskynnyt, On satanut vain muutaman päivän. Iltaisin lenkille kaivettu untuvatakki on ollut tarpeellinen.

Edellisen matkani säännölliset kielikurssit muutaman kerran viikossa antoivat viikolle selkeän rytmin. Nyt kaipasin sitä, Taas laitan plussat ja miinukset rinnakkain, päätän, etten koskaan palaa ja kohta alan etsiä uusia mahdollisuuksia samanlaisen syksyn toteuttamiseksi.

Olin hierottavana urheiluhierojaopistolla. Suihkunraikas, "voideltu" nuorimies (kaksi kuukautta kurssia takana) sanoi hieman tutkivansa ja kertoi, kuinka on tottunut hieromaan. Ok.
Puoli tuntia oli kulunut, kun istuimme laverin reunalla ja lohdutin poikaa. Hirveä flunssa, yskä. Yökin jo pelottaa. Kylmä kivilattia särkee jalkoja jne. Äiti oli ollut täällä, ei ole enää. Ehdotin kiinankaupasta parilla eurolla teddytossuja ja twitterissä roikkuessa höyryhengitystä.Teknomusiikki olisin halunnut hiljentää laverini alta, mutta se olisi jo voinut katkaista kamelin selän. 
Olen kuin vanhan rautatieaseman lippuluukku, jossa lukee: Puhu tähän.

Menin viemään viikonloppuna klo 21 koiria iltapissille ja näin uskomattoman näyn kotini vieressä alle sadan metrin päässä katulyhtyjen alla: kaksi tai kolme aikuista villisikaa ja reilun mopsin kokoisia pieniä porsaita, ehkä kymmenen, vilisti edestakaisin. Ääni oli sian ääni. Jouduin kysymään paikalle ajaneelta brittinaiselta, näkeekö hän samaa kuin minä. Koirille ja kissoille jätetään kaduille ruokaa ja niitä olivat selkeästi tyyppipaikoilta hakemassa. Alkaa olla vähän liian jännittävää...halloweenaika. Löysinkin tietoja, kuinka nälkäset eläimet saapuvat ihmisten lähelle. Tältäkin siistiltä alueelta niitä on yritetty loukuttaa.

Poijaat joutuivat keksimään sisähommia, kun emäntä sairasti kuumetautia toista viikkoa. Pakolliset lenkit ja takaisin kyljelleen. Melkoisen sotkun saa yksin asuessaankin aikaiseksi, kun jäi kaikki jälkien korjaaminen. Nyt tilanne päivitetty. Vielä uskallan toivoa, että menetetyt auringonsäteet saadaan talteen tulevinakin viikkoina.

Monta aurinkoa on jo noussut ja laskenut uudessa talvikodissani. Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja mielikin sen toivottavasti kohta löytää. 

Ensimmäistäkään aloitettua kirjaa en ole saanut luettua loppuun. Käsityö odottaa omaa aikaansa. Olen ollut hieman sosiaalisempi ja tavannut muita suomalaisia enemmän kuin viime kerralla neljässä kuukaudessa :) Helposti saa kutsuja tapaamisiin, kyläilemään ja omaankin kotiini olen jo saanut vieraita. Puolitutuista tulee tuttuja.

Koiralenkkien kannalta ei ole helppoa. Liika vapaana juoksevia, hallitsemattomia koiria sekä läheisen tallin oikuttelevia hevosia. Keksimme kyllä jotain, kun ilma viilenee ja liikkuminen muutenkin helpottuu.

Parvekkeelta avautava maisema on parasta. Lukemattomat värit eri vuorokauden aikoina. Siellä istuessani muistutan paikkaansa hakevalle mielelleni : Se on tässä ja nyt!

Meillä on ystävä, joka kulkee erinomaisen kameransa kanssa kaikkialla. Hän ottaa koiriensa aamulenkeillä  muutama sata valokuvaa. Meillekin on kertynyt vierailuistamme mukavia otoksia. Ystävä jaksaa täydentää kuvia hauskoilla puhekuplilla ja onpa hän tehnyt yhden sarjakuvakirjankin nimeltä Raparperisoppaa. Sitä soppaa oli olohuoneeni täynnä, kun lupauduin postittamaan kirjat sen tilanneille.

Myös mopsipoikieni reissuunlähdöstä on syntynyt hauskat tekstit, kun pojat kävivät heittämässä tytöille hyvästit muutamaksi kuukaudeksi.

En kuitenkaan jaksa uskoa, että pikkuneidin toivomus toteutuisi, sillä pojat parhaassa iässä ovat innokkaita tutustumaan kaikkiin tapaamiinsa mopsityttöihin.

 On annettava periksi syksylle. Aamuisin sen tuntee kirpeässä ilmassa ja kosteassa ruohossa. Maalla korvissa humiseva hiljaisuus, sillä mökkiläiset harvakseltaan palaavat viikonlopuiksi.

Kesä meni jalka paketissa. Sairaalasta saadut kyynärsauvat ja kaksi talutettavaa koiraa osoittautuivat hankalaksi yhtälöksi, eivät kuitenkaan mahdottomaksi. Nyt on aika opetella normaalia kävelyä. Kesän reissusaldona jalan vuoksi vain muutama kesäteatteri. Ja mökkeilyä.

Mutta toivottavasti kesä jatkuu, sillä pöydällä on printattuna lentoliput etelän talveen. Lähden-en lähde-lähden-en lähde jälkeen lähden. Paikkakunta toinen kuin aiemmin, aika sama neljä kuukautta suunnitelmissa. Koirille päivitetään rokotuksia, hankitaan lentobokseja ja emäntä heittää matkalaukkuun auringossa kauhtuneet t-paitansa. Asunto täyttää toiveeni. Kaunis parveke etelään, kävelymatkaa merenrantaan muutama minuutti ja turvallisen tuntuinen seutu. Olen katsastanut paikan. Haasteellista aikaa vain itsensä kanssa. Vieraat ovat kuitenkin tervetulleita.

Paras viikko kesässä, kun pionit kukkivat. Bonuksena vuoden valoisimmat vuorokaudet, makeat mansikat ja uudet perunat. Tänä kesänä se viikko meni jo.

Meitä ei voi syyttää välineurheilijoiksi! Melkoisia romukasoja ovat leirimme näyttelykehän laidalla. Jopa mökön kasvattaja ilmoitti, että häpeää meitä :D.

Koiralle on kuitenkin mukavaa oma turvallinen ja tuttu koppi mukana. Siellä saa ottaa tirsat kesken  hurjien hulinoiden. Mökissä on tarvittaessa kylmäkallet ja tuulettimet,  eristeet mökin seiniin pakkasella automatkalla,  raikasta vettä ja pehmeä alusta. Emännälle mukaan retkituoli, kylmälaukussa eväät ja päivänvarjo paahteelta suojaamaan.

Naapuri rakensi 30 vuotta vanhojen lasteni rattaista hienon uuden matkailuvaunun (kaikkea sitä säästääkin navetan vintillä). Päällinen on oranssi vedenpitävä kangas. Nyt neuvottelemaan Itellan kanssa sponssauksesta. Näyttää se aivan postinjakajan kärryltä.

Kesän ensimmäinen näyttely Orivedellä, jatkamme Honkajoelle. Eksoottista. Illaksi rantasaunaan nautiskelemaan. Meistä ei ole lähtemään kuumalle Balkanille eikä edes Keski-Eurooppaan. Meillä ei oikein ulkomuodot riitä. Haittaaks se?

Muutamia vuosia jatkuneet espanjanopintoni kokivat takapakkia, kun joulukuussa opettajani sairastui eikä tilalle löytynyt uutta. Tässä kuussa alkavat onneksi kesäyliopiston kurssit. Mielenpainaminen on vaikeutunut iän myötä ja läksyjenluku yhtä passiivista kuin 60-luvulla... Tuloksia juurikaan ei voi odottaa.

Opettajistani kaksi on ollut espanjankielistä ja yksi suomalainen. Suomalainen vaativuudessaan sai kouluajan perhoset palautumaan vatsaan. Nuoret kurssilaiset hymyilivät ikäisilleni keskustellessamme koulupelko-ongelmastamme, jota olemme kuljettaneet mukanamme koko elämämme.

Espanjalaiselle kuitenkin pystyn kertomaan, että olen tanskalainen seitsemän pojan äiti, ammatiltani palomies ja iältäni 45. Iästä hän voi päätellä, etten osaa espanjaa lainkaan tai vaan valehtelen. Ei sen ole väliä, yrittäminen on tärkeintä. Osaanhan minä. Un poco. Ja alla oleva kuva kertoo, että aika vähällä kielitaidolla selviää eikä vahingossakaan mene mopsien kanssa lihakauppaan :)

Ulla oli lähettänyt pienen "haastattelun" Sirkulle omassa blogiosoitteessaa http://ullanleipomukset.blogspot.fi/

1. Onko sinulla lapsia? Jos niin minkä ikäisiä, tyttöjä/poikia?
On kaksi aikuista lasta. Esikoinen tyttö ja kuopus poika. Mukavia tyyppejä :)

2. Onko sinulla lemmikkejä, jos niin mitä?
Tällä hetkellä kaksi mopsipoikaa 4 ja 2 vuotiaat, pienet suuret yllättäjät. Hauskoja poikia. Koiria on ollut myös viisi bokseria, kaksi noutajaa. Kaikki rakkaita.
Alla olevissa kuvissa pojat viettävät emäntänsä Sirkun syntymäpäiviä.

3. Pidätkö puutarhan hoidosta?
Noloa sanoa, ette enää juuri pidä. Muistelen lämmöllä syksyjä, jolloin suurelta kasvimaaltani keräsin satoa kaksin käsin. Nyt vain omena-,luumu-ja kirsikkapuut, viinimarja- ja karviaispensaita. Taitaa olla perennapenkki. Yrttejä, salaattia jne ruukuissa...perunamaakin ruukussa.

4. Kuvaile unelmiesi puutarhaa.
 Runsas, köynnöksiä seinillä, katoksilla. Tyttökirjojen puutarha. 

5. Lempiherkkusi?
Kasvikset kaikissa muodoissaan.

6. Mikä on paras vuodenaika, miksi?
 Jos pakko valita, kevät se on. Lisääntyvä valo ja ensimmäisten kasvien mielettömän ihana hento vihreä väri.

7. Seuraatko jotain TV-sarjoja, mitä?
Olen surkea tv-katsoja. En lue ohjelmaa, enkä muista mitä milloinkin tulee. Syksyllä seurasin Robaa. Vieläkin kaivelee, etten nuorena päässyt poliisikouluun. 

8. Pidätkö saunomisesta?
Pidän todella paljon. Lämmitän saunan usein päivälläkin, kun se nyt on mahdollista. Kesällä järvenrannalla saunominen on vielä moninverroin ihanampaa. Saunon siellä tuntikausia.

9. Kovat vai lempeät löylyt?
Lempeät!

10. Paras saunajuoma?
Kylmästä mehusta mansikkakuohariin kaikki käy !

11. Askarteletko tai teetkö käsitöitä, mitä viimeksi?
Olen askarrellut paljon koruja, huovuttanut, kutonut, tehnyt jonkun ryijyn ja kutonut mattoja sekä shaaleja. Niin, ja minimaailmani askartelut tietysti. Viime aikoina olen ollut paperinarukoukussa.

Kiitos Ullalle viestistä ja haastan vastaamaan 
Kaverin   http://mummonkammarissa.blogspot.com
Helmin   http://mansikkahelmi.blogspot.com

Pölyisten kaihtimien välistä on jo näkynyt aurinkoa. Alkuvuosi yhtä sumua ja vuoteessa vietetty yli kuukausi.  Ei suunnitelmia lähteä Jemeniin kielikurssille, Syyriaan kapinalliseksi eikä edes Haitiin sairaanhoitajaksi. Ei kiinnostusta puolison tekemään ehdotukseen keväällä matkasta Roomaan tai Ateenaan. Nyt tavoitteena kilometrin lenkki hengästymättä.
Oli oikein hiihtolomayrityskin...auto ja koirat junaan, makuuvaunussa pojan luokse Kemijärvelle. No, tuli kuitenkin tutustuttua sairaala Lapponiaan ja sen hyvään palveluun. Sama kiitos terveyskeskukselle ja omalle keskussairaalalle.
Asioilla on tapana järjestyä. Haistelimme mopsien kanssa hetken kevättä lumisella ja aurinkoisella pellolla.

Nasu tuli Puhin vierelle. "Puh?" kuiskasi hän. "No mitä?" "Ei mitään", sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni.
"Tarkistin vain, että olet siinä ystäväni"

Hyvää ystävänpäivää!

  Joulu 2012 on kannettu pihalle. Vietetty ja siivottu hyvin. Siitä voi selvitä ilman piparkakkujen paistoa, ilman joulutorttuja sekä kinkkua. Sitä riisutaan joka vuosi. Eikä edes tunnu pahalta

Nuori ystäväni toimittaa Lapin ylioppilaslehteä ja keräsi juttuja jouluista, jolloin "toivoin luistimia ja sain sukset" :( Hän muisti minun kertoneen tuoreen äidin muistoja ensimmäisestä joulusta kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa kaksin. Kaatuneesta joulukuusesta, yöllisestä kävelystä vauva vaunuissa isän työpaikalle jne. Kylläpä nyt tuntuu hassulta se porun määrä siitä yhdestä illasta ja yöstä.

Tänä vuonna pukki muisti makeisilla, kirjoilla, lämpimillä ja pehmeillä paketeilla. Nyt ei ole poruun aihetta.

Déjà vu? Ei.
Kahdeksan viikkoa sitten sama kappeli, sama herttainen punkkaripappi perulaisrannekoruineen, samoja ihmisiä saattamassa. Päättynyt elämä oli kuitenkin toinen. Sen sukupolven viimeinen saatettiin matkalle.

Rauhallinen syksy, vaikka järjestettävänä oli USAn presidentinvaalit ja kotimaan kunnallisvaalit. Onneksi eivät kokonaan vastuullani... :D  Mistä lie keksineet tehdä niistä kuntavaalit. Tulevaisuuden kunnat taitaa kuitenkin vielä olla tekemättä . Tehtäviinsä valitut henkilöt siellä ja täällä aloittavat urakkansa. Ihailen ihmisiä, jotka haluavat jatkaa urallaan työskenneltyään jo yhden kauden. Se osoittaa pientä kiinnostusta hoitaa yhteisiä asioita. He saavat jatkuvasti arvostelua ratkaisuistaan ja helppo on huudella ilman vastuuta lehtien näppispalstoilla.
Kokeilin 80-ja 90-luvulla muutaman vaalikauden. Työ kummallisine vuoroineen, pienet lapset hoitopaikkaongelmineen, toisessa kaupungissa muutaman vuoden asunut ja opiskellut mies. Miten siitä selvittiin, kun nyt muutama meno viikossa saa aikataulut sekaisin. Silloin luottamushenkilöt olivat mielestäni vain verkostoituneita vanhoja ukkoja, siis saman ikäisiä kuin minä nyt. Ymmärrystä nuoren perheen tarpeista ei ollut.
Voimia uusille valituille!

Ja me jatkamme lenkkejä rauhallisissa Messilän maisemissa. Kaikella on aikansa.

Vietimme elokuussa todellisen aurinkoloman Espanjassa. Lämpötila hipoi 40 astetta. Lukeminen ja velttoilu veivät voiton.
Matka ei ollut mikä tahansa matka. Menimme tapaamaan mustaa Prinsessaa, joka asui luonamme kevään ja alkukesän. Prinsessa sai ensimmäisenä lomapäivänämme 5 mustaa jälkeläistä. "Kummisetänä" esiintynyt mieheni halusi tehdä Prinsessan tuoreelle perheelle perinteisen turvallisen pentulaatikon. Jo paluupäivänämme pienet raottivat silmiään ja olivat kolmanneksella korottaneet painoaan. Toivotan onnea näille pienille heidän siirtyessään uusiin koteihinsa ja kansanvälisille koiranäyttelyareenoille.