Mukavia pääsiäspyhiä kaikille ja pientä lomaa työstä tai lepoa uupuneille.
Toivon auringonpaistetta, kuivaa asfalttia ja illassa kevään tuoksua.

Rentoa sunnuntaipäivää.
Aamulla nukuttiin pitkään, syötiin aamiainen ja lähdettiin järven jäälle juoksemaan.
Oli muuten viimeinen hetki mennä, sillä vesi oli ihanan viikon jälkeen palannut sinne.
Lenkkeilyn päälle rentoutumista, ja sitä ennen tuli luettua paikallinen sanomalehti niin sanotusti kannesta kanteen.

Tasan vuosi sitten marssin päättäväisyydestä puhkuen Painonvartijoihin. Mihin se päättäväisyys katosi? Herkut vaanivat kaikkialla, Tunnesyöppö, syöppö...mikä tahansa,
tuntuu harmilliselta, että päätöksessä pysyminen on niin hirmuisen vaikeaa. Rankaisenko vai hyvittelenkö itseäni. Vaikkapa makeisilla.

Kiitän Hannaa Mököstä!! En ymmärtänyt, kuinka paljon voi saada iloa tuollaisesta mennikäisestä,vaikka olin sellaisen muuttoa meille suunnitellut yli 30 vuotta.
Onneksi odotin Mököä.
Voin sanoa rakastavani häntä, kiukkuisia perintötekijöitä, kohtuutonta ylpeyttä, mieletöntä reippautta ja turkin pehmeyttä jotain pientä osaa mainitakseni.
Onnea koko porukalle, jota sain olla kuumuudessa pastöroimassa alusta alkaen.

Siitä on reilu vuosi aikaa, kun näin taitokeskus Velmassa paperinarutöitä. Esittelinkin täällä
jo aiemmin tekemiäni laukkuja, mutta narua riittää kaapissa ja hullutus vaan jatkuu. Tulikohan
paperinarukoukustani elinkautinen...

Viimeinen tekele on purettuun kirppativarjostimeen punottu paperinaru ja uusi varjostin valkoiseen pöytälampunjalkaan.



Kummityttö sai syntymäpäivälahjaksi kämmenen kokosen ryijyn kovertamiini kehyksiin sijoitettuna.



Tyttäreni makuuhuoneen seinää koristaa lukemattomista paperikukista kasaamamme seinävaate, jota voi myös myöhemmin käyttää vaikka verhona.

Eteisin nurkassa valaisevat pimeinä aikoina pienet ledvalot paperinarupallon sisällä.


ja viime vuonna syntyi kasseja ja vielä kaksi keskeneräistä odottaa loppusilausta ennen kesää.
Mukavaa tekemistä!

Siinä se oli. New York, aitona edessämme.
Pääsin pienestä maailmasta viettämään hienon loman rapakon taakse. Täytyy myöntää, että hurjimmatkin ennakkoluulot ovat kadonneet ja yhdeksän päivän matka oli todella antoisi.
Suurimmat kiitokset siitä ansaitsee oppaamme, tyttäremme, joka jaksoi uupumatta tai ainakin uupumustaan osoittamatta esitellä meille sen hetkistä kotikaupunkiaan.
Näimme upeita musikaaleja, taidetta, jääkiekkoa. Kävimme mukavissa baareissa kuuntelemassa
jazzia, rokkia, söimme herkullisia ruokia, maistoimme uusia juomia. Ja kävelimme ja kävelimme ja kävelimme.Tyttäremme oli löytänyt meille erinomaisen vuokrayksiön 33.kaudulta, josta oli jalkaisinkin mahdollisuus kulkea moneen paikkaan.

Pääsimme tutustumaan YK:n päämajaan köysien tuolle puolelle ja samme sielläkin yksityiskohtaista opastusta. Rakennus oli remonttiin menossa ja toimintoja oli jo osittain siirretty
muualle.

Kelit suosivat meitä, aurinko paistoi ja ilma muistutti meidän huhtikuuta.







Tämä kaupunki oli lipsahtaa ohi tämän elämän osalta. Onneksi tartuimme tilaisuutteen, matkustimme. Jäljelle jäi pieni kaikerrus, että sinne pitää vielä palata.