Olen aina tunnustautunut jouluihmiseksi.

Nyt alkoi jo ideoita ensi jouluksi mylläämään päässä. Pimeässä syksyssä mukava viritellä valoja ja poltella kynttilöitä.
Joululahjoja varten on olemassa oma kaappi, jota täytellään pitkin vuotta.
Joulukuun alussa keittiöön ilmestyvät punaiset verhot ja matot. Siitä se alkaa.

Mutta nyt melkein hävettää kertoa, että haluaisin jo tuota pikaa riisua kaikki pois. Koti tuntuu
silloin autiudessaan siistiltä, valoisalta ja alkaa odottelemaan kevään piteneviä päiviä.

Kuusivastaavamme mieliksi en edes hiiskahda suunnitelmistani. Vuoden vaihduttua alan hiljalleen nakertaa korituksia. Ehkä se ei hänestäkään tunnu pahalta. Jos huomaa sitä lainkaan...

Tämä aika vuodesta on ollut minulle lähes koko elämäni jollain tavalla vaikeaa, lähes pelottavaa aikaa. Silloin vaihtuu vuosi ja tuleva vuosi on puhtaan valkea arkki ilman minkäänlaista pistettä tai pilkkua.
Uusi vuosi ei missään tapauksessa uhkaa muuttua mustaksi, mutta elämä on opettanut, että mustia kuukausia monille vuosille on tullut.
Jotain merkillistä iän tai kokemuksien myötä on tapahtunut. Olo on tyyni ja olen valmiimpi vastaanottamaan tuntemattoman tulevan. Voisi sanoa, että melkein utelias. Ehkä innokkaampi
tai tarkempi löytämään kirkkaat värit vaikka kapeana raitana.


Tervetuloa vuosi 2010 kaikilla mausteilla. Odotan Sinua, ainutlaatuista vuotta, innostuneena.

Joulurauhanjulistus pienessä maailmassani lienee turhaa, sillä pienillä korvilla on vain niiiiin kova kiire kaiken aikaa.
Toivon kuitenkin Sinulle hyvää ja rauhallista joulunaikaa yksin ja yhdessä!

"Luru, nouse piilosta, sillä kaikki on poissa. Luulen, että voidaan aloittaa."
"Mökö, ota aikaa. Joulukorttien teossa ei kestä kauaa."


"Luru tämän keksi. Minä otan tässä vaan aikaa."

" Meidän äiti uskoi, että minä vaan aikaa otan. Hahaa."

Punainen kirjekuori tuijottaa syyttävästi muistuttaen joulukorttien lähettämisestä. Perinteisesti
perheen pienimmät ovat tehneet joulukortit. Onneksi meilläkin on kotona pieniä apulaisia. Olen
vakuuttunut, että tällä vauhdilla askartelut valmistuvat jouluksi. Iloinen joulumieli on joskus pienellä koetuksella, kun konttaa pitkin taloa ja kerää ylijäämä askarteluja roskiin.
Into täytyy ymmärtää. Mököllä ja Lurulla on ensimmäinen joulu.

Pienen maailmani joulutori on auki viikon jokaisena päivänä.
Siellä on tarjolla jouluruokiin raaka-aineita, lahjoja pehmeisiin paketteihin, lapsille leluja, kynttilöitä, kuusenkoristeita, leivonnaisia ja hedelmiä.
Olet tervetullut piipahtamaan jouluostoksilla silloin, kun Sinulle sopii. Varaa aikaa ja unohda kiire.

Tämä tuleva joulu on mukava juhla mustan syksyn päätteeksi. Saamme viettää aikaa läheistemme kanssa, kuunnella musiikki, lukea kirjaa, herkutella jouluruuilla ja makeisilla.
Nautitaan yhdessä.

Ystävä sai loppukesästä vakavan sairauden taakakseen. Sain valtavan luottamustehtävän
olla apuna sairaudenhoidossa ja myöhemmin saattohoidossa.
Kiitän kaikesta saamastani tämän tapahtumaketjun aikana ja toivon, että omalta osalta olen
voinut olla olkapäänä suurten kysymysten ilmaantuessa. Jos omalla kohdallani voisin aikanaan toimia yhtä urhoollisesti ja luottavaisesti, kuin hän toimi, saisin olla onnellinen.

Omin luvin lainaan perheen kirjoittamaa muistokirjoitusta:

Rannan puut ovat niin tummat, rauhalliset,
kun ilta laskee ne levolle.
Vain kevyt tuulenhenkäys kuin hyväily
viilenevillä lehdillä.
Koko puutarha hengittää hiljaa.
Hän, joka on kuollut,
elää nyt tässä, minussa.

Lassi Nummi

Kiitos Sinulle!

Kannatti lähteä sunnuntaiaamuna kaatosateessa puskemaan kohti Kotkaa pentunäyttelyyn.
Mökö-pojalla melkoinen saalis kotiin tuotavaksi; KP, PU1 ROP-pentu RYP-3.

Mökö oli aivan otettu itseään korkeammista kultapytyistä vaikkei niistä ahmatin ruokakupeiksi
oiken ole.

Onnea mamman pikkumurulle!!!

"Annatko olla kuvaamatta. Meitä väsyttää."

"Jätit Mökölle ulkohaalarin päälle! Onkohan sen nyt mukava nukkua?"

ZZZZZZZzzzzzzzz

Pienten, Mökön ja Lurun syksyyn on kuulunut ulkoilua ja ulkoilua. Heistä saa aina innokasta

lenkkiseuraa. Kaksi tuntia metsässä tai muuten kaupungin laidoilla antaa hyvät unet kaveruksille.

Koiristani saan kuvia vain nukkuessa. Luulen ottavani kuvia liikkuvista koirista, mutta niitä katsoessa niistä puuttuu Luru kokonaan tai kuvan nurkassa ruskea liikkuva hämärä. Luru meni jo.

Tänään tuli kuluneeksi 29 vuotta äitini kuolemasta.

Päivä oli silloin lauantai, aurinkoinen syyspäivä kuten tänäänkin. Sairaus oli muuttunut niin tuskalliseksi, että saattoi toivoa vain kärsimyksen loppumista ja se kuitenkin antoi odottaa itseään. Rakkaan ihmisen vieressä oli tuskallista olla voimatta tehdä mitään, mutta silti hyvä olla viimeiseen hetkeen saakka.

Päivästä on kauan, mutta hetket ovat mielessä kuin eilinen päivä. Ikävä on olemassa, kuitenkin himmentynyt ajan kuluessa.

Äidin ainutlaatuinen rooli elämässä ei katoa kuolemassakaan.

Ruskamatkakaveri, mainioista mainioin. Pieni tyttö on jaksanut paremmin kuin koskaan olisi voinut kuvitella. Tuntikausien vaellukset tunturissa takaavat meille molemmille hyvät yöunet.

...ja matka jatkuu.

Tällä muumimammalla on oikea omenapuu ja siitä on paljon iloa. Keväällä se on kukkineen

kauneimmillaan kuitenkaan väheksymättä syksyn sadonkorjuuaikaa.

Tänään puun hedelmistä tehty omanapiirakka, netistä löytyneen ohjeen mukaan, oli minulle

sopivan kakkumainen rasvoineen ja sokereineen:

200 g margariinia

1,5 dl sokeria

3 dl jauhoja

1 muna

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniliinisokeria

omenaa

päälle kanelia ja sokeria

...ja omenapuun tilalla on omat unelmansa!

Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista, retiiseistä ja perunoista, miten ne
pyöristyivät ja kasvoivat lämmössä.
Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien
huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta.
Niistä perhe saisi syötävää.
Kaikki tämä olisi tosin vasta ensi kesän onnea, mutta se ei merkinnyt mitään.
Äidillä oli jotain mistä uneksia. Ja hänen kaikki salaisin unelmansa oli omenapuu.

Muumipappa ja meri

Meillä kävi ystävä kylässä ja koirat ilahtuneena nuolivat hänen kasvojaan. Hän, pitkänlinjan koiraihminen, salli sen.
Olin melkein mustasukkainen tästä useimpia inhottavasta koiran tavasta.
"Miksi ne eivät koskaan nuole minua kasvoista." kysyin.
"Miksi ne suutelisivat henkilökuntaa?" sanoi ystäväni.

Joudun kaivamaan hyllystä koiralauman käyttäytymistä koskevat kirjat ja perehtymään, että voinko asemalleni mitään tässä laumassa Mökön ja Lurun palvelijana. Ihan vain saadakseni pehmeitä, märkiä koiranpusuja.

Tyttäreni sanoi, että blogi voi kuolla. Toivon kovasti, että Sinä Pieni Maailmani et kuole. Olet ollut todella huonossa hoidossa, mutta saanko selittää tai valitettavasti selitellä...

Olen ollut koko kesän vapaalla, suurimman osan kesää maalla ja kantanut läppäriä sinne ja tänne mukanani, mutta...

Kaiken tarmoni ovat nielleet nuo kaksi piikkihampaista ihanaa riiviötä, jotka muuttivat meille keväällä. Olen niin, niin väsynyt iltaisin sänkyyn kaatuessani. Toisen kasvattaja, Raparperi- Hanna, kysyi, enkö tiennyt mihin ryhdyin. Kait tiesin, mutta väsyn silti. Olenhan kuuttakymppiä lähentelevä "keski-ikäinen" nainen.

Ihanaa on ollut. Mökö ja Luru ovat saaneet juosta kesän vapaana, uida ja lämmittää saunaa.
Olemme keränneet yhdessä kanttarelleja ja kiirettä muuten pitää, koska ne on löydettävä ennen Mököä. Heillä on ollut hauska ja lämmin lapsuuden kesä.

Rakas blogini!

Nyt lupaan pitää Sinusta huolta. Älä vaan kuole, Pieni Maailmani.

Kaunista ja lämmintä kesäviikonloppua Sinulle ja tervehdys Asikkalasta Ruotsalaisen rannalta.

Vanha Neiti

010899-230609

Aurinko laskee selkäsi taa,

se värjää sun hiuksesi punaisellaan

ja Eput laulaa:"Älä mene njet njet",

menet tai et silti sydämeni viet.

Sanotaan, että lapset ovat terveitä, kun ne leikkii. Tähän leikkiin liittynee pieni tapaturman riski,

mutta se onkin sallittua vain valvovan silmän alla ja emännän käsi leikissä mukana.

Päiväunille on pienet pakko laittaa, kun meno kiihtyy koheloinniksi. Aitauksen olen esitellyt huvimajana.

Jospa olo siellä ei tuntuisi niin julmalta. Pieni häkkilintu.

Perheeseemme saapui yllätysvauva Luru ja vei sydämet saman tien, suloisista suloisin neljän kuukauden ikäinen bokserityttömme.

Perheemme Vanha Neiti ei aluksi ollut lainkaan varma, onko viisasta ottaa tuollainen hulivili

pilaamaan rauhallista elämäämme. Jo muutaman päivän kuluttua löytyi yhteinen sävel. Pystyttiin nukkumaan selät kiinni toisissaan ja paini vanhuksen ehdoilla alkoi.

Mutta..........ei tämä tarina tähän pääty. Aiemmin oli sovittu pienen mopsipojan saapumisesta meille. Ja kuinka ollakkaan, perjantaina se tapahtu. Etukäteen kävimme kuitenkin tapaamassa

Vanhan Neidin ja Lurun pikkuveljeä Mököä.

Ensimmäinen ilta uudessa kodissa oli vähän hämmentävä. Silloin sai myös keski-ikänsä takarajalla oleva emäntä ja isäntä mietiä, olisiko Kiljusen perheen lasten nimien tilalle sopinut paremmin Hölmöläisten lasten nimet. Ei lasten vaan emännän ja isännän takia. Tilanteesta voi käyttää ystävän sanontaa: haasteellinen!

Muutama päivä yhteiseloa ja lapset ovat löytäneet toisensa. Suloiset Mökö ja Luru.