Kaikkialla kerrotaan, kuinka varovasti pitää tutustua nettituttuihin. Hirvittäviä tarinoita maailmalta nuorista tytöistä, joilla käynyt huonosti. Mutta minä en ole nuori tyttö. Sitäpaitsi, nettituttuni ei tiedä, että seuraan häntä.

Olen tavannut Marian. Hän on löytänyt meidät epätoivoiset romunkerääjät ja auttaa meitä kokopäivä työkseen asti. Käytän hänestä nimeä Raivari. Se sana kuulostaa muutenkin niin kotoiselta :) Käyn hänen kotisivuillaa voimaa ja intoa hakemassa. Hänen tekee valtavan työn ja kaikenkukkuraksi ilman palkkaa.

Asun yli 200 neliöisessä talossa ja nuoriso muuttanut vuosia sitten pois. Elämä toi tulleessaan viiden vuoden painajaisen je erityisesti sinä aikana tilanne paheni pahenemistaan. Talo täyttyi hoitamattomista nurkista, kokonaisista huoneista, kellarista.
Olen nyt saanut kokea lähes vapautumisen tunteen, kun ripustan jätesäkin ovenkahvaan, täytän sen hetkessä. Varasin kirpputoripöydän ja sain 500 euroa "taskurahaa" itselleni tarpeettomasta, lähes kiusallisesta taakasta.

Mieheni hymyilee kantaessaan säkkejä peräkärryynsä ja edelleen kaatopaikalle. Tämä ilo on kaksinkertaistunut.

Työ on kuitenkin vasta "vaiheessa", mutta intoa riittää ja taistelu jatkuu.

Kiitos Maria!