torstai 7. marraskuuta 2013


Menin viemään viikonloppuna klo 21 koiria iltapissille ja näin uskomattoman näyn kotini vieressä alle sadan metrin päässä katulyhtyjen alla: kaksi tai kolme aikuista villisikaa ja reilun mopsin kokoisia pieniä porsaita, ehkä kymmenen, vilisti edestakaisin. Ääni oli sian ääni. Jouduin kysymään paikalle ajaneelta brittinaiselta, näkeekö hän samaa kuin minä. Koirille ja kissoille jätetään kaduille ruokaa ja niitä olivat selkeästi tyyppipaikoilta hakemassa. Alkaa olla vähän liian jännittävää...halloweenaika. Löysinkin tietoja, kuinka nälkäset eläimet saapuvat ihmisten lähelle. Tältäkin siistiltä alueelta niitä on yritetty loukuttaa.



Poijaat joutuivat keksimään sisähommia, kun emäntä sairasti kuumetautia toista viikkoa. Pakolliset lenkit ja takaisin kyljelleen. Melkoisen sotkun saa yksin asuessaankin aikaiseksi, kun jäi kaikki jälkien korjaaminen. Nyt tilanne päivitetty. Vielä uskallan toivoa, että menetetyt auringonsäteet saadaan talteen tulevinakin viikkoina.



1 kommentti:

Vääksyläinen kirjoitti...

Hello "sisko"! Terkkuja kotomaasta, täällä kynttilöitä sytytellään pimeyden keskellä. Nauti auringosta ja lähetä muutama säde tänne meillekkin. Voi hyvin ja terkkusia myös naperoille. T. Pyryn äiskä