Nasu tuli Puhin vierelle. "Puh?" kuiskasi hän. "No mitä?" "Ei mitään", sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni.
"Tarkistin vain, että olet siinä ystäväni"

Hyvää ystävänpäivää!

  Joulu 2012 on kannettu pihalle. Vietetty ja siivottu hyvin. Siitä voi selvitä ilman piparkakkujen paistoa, ilman joulutorttuja sekä kinkkua. Sitä riisutaan joka vuosi. Eikä edes tunnu pahalta

Nuori ystäväni toimittaa Lapin ylioppilaslehteä ja keräsi juttuja jouluista, jolloin "toivoin luistimia ja sain sukset" :( Hän muisti minun kertoneen tuoreen äidin muistoja ensimmäisestä joulusta kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa kaksin. Kaatuneesta joulukuusesta, yöllisestä kävelystä vauva vaunuissa isän työpaikalle jne. Kylläpä nyt tuntuu hassulta se porun määrä siitä yhdestä illasta ja yöstä.

Tänä vuonna pukki muisti makeisilla, kirjoilla, lämpimillä ja pehmeillä paketeilla. Nyt ei ole poruun aihetta.

Déjà vu? Ei.
Kahdeksan viikkoa sitten sama kappeli, sama herttainen punkkaripappi perulaisrannekoruineen, samoja ihmisiä saattamassa. Päättynyt elämä oli kuitenkin toinen. Sen sukupolven viimeinen saatettiin matkalle.

Rauhallinen syksy, vaikka järjestettävänä oli USAn presidentinvaalit ja kotimaan kunnallisvaalit. Onneksi eivät kokonaan vastuullani... :D  Mistä lie keksineet tehdä niistä kuntavaalit. Tulevaisuuden kunnat taitaa kuitenkin vielä olla tekemättä . Tehtäviinsä valitut henkilöt siellä ja täällä aloittavat urakkansa. Ihailen ihmisiä, jotka haluavat jatkaa urallaan työskenneltyään jo yhden kauden. Se osoittaa pientä kiinnostusta hoitaa yhteisiä asioita. He saavat jatkuvasti arvostelua ratkaisuistaan ja helppo on huudella ilman vastuuta lehtien näppispalstoilla.
Kokeilin 80-ja 90-luvulla muutaman vaalikauden. Työ kummallisine vuoroineen, pienet lapset hoitopaikkaongelmineen, toisessa kaupungissa muutaman vuoden asunut ja opiskellut mies. Miten siitä selvittiin, kun nyt muutama meno viikossa saa aikataulut sekaisin. Silloin luottamushenkilöt olivat mielestäni vain verkostoituneita vanhoja ukkoja, siis saman ikäisiä kuin minä nyt. Ymmärrystä nuoren perheen tarpeista ei ollut.
Voimia uusille valituille!

Ja me jatkamme lenkkejä rauhallisissa Messilän maisemissa. Kaikella on aikansa.

Vietimme elokuussa todellisen aurinkoloman Espanjassa. Lämpötila hipoi 40 astetta. Lukeminen ja velttoilu veivät voiton.
Matka ei ollut mikä tahansa matka. Menimme tapaamaan mustaa Prinsessaa, joka asui luonamme kevään ja alkukesän. Prinsessa sai ensimmäisenä lomapäivänämme 5 mustaa jälkeläistä. "Kummisetänä" esiintynyt mieheni halusi tehdä Prinsessan tuoreelle perheelle perinteisen turvallisen pentulaatikon. Jo paluupäivänämme pienet raottivat silmiään ja olivat kolmanneksella korottaneet painoaan. Toivotan onnea näille pienille heidän siirtyessään uusiin koteihinsa ja kansanvälisille koiranäyttelyareenoille.

Täysiä kymppejä.... Muistaakseni puhuttiin kolmenkympin, neljänkympin kriiseistä. Aivan uskomattoman kamalaa olla niin vanha...;)

Viidenkympin-kriisi onkin muutettu villitykseksi ainakin jutuissa. Tänä vuonna minulle tuli kuitenkin täysiä vuosikymmeniä kuusi. Ei tietoa kriisistä eikä juuri villityksestä. Tekemiset on pääosin tehty ja nyt saa rauhallisin mielin tehdä sitä, mikä mukavaltaa tuntuu.

Viikonloppuna olin luokkakokouksessa. Tapasimme neljänkymmenen vuoden jälkeen entisellä koulullamme. Kaikki kertoivat, mitä olivat tehneet. Kukaan ei kertonut suunnitelmiaan. Silti meissä asui huonostikäyttäytyvä teini harmaista hiuksista huolimatta ja pääjärjestäjä joutui rehtorin puhutteluun. Ympyrä sulkeutui.

Nyt on viimeinen hetki nauttia hetkestä tässä ja nyt.

Libia de l'Escull Roig, "Andalucian prinsessa" palasi sunnuntaina kotiinsa. Matka meni hyvin, joskin lentoyhtiö meni konkurssiin lennon jälkeen. Pikkuprinsessalla ei liene osuutta asiaan. Nyt vaan vauvoja odottelemaan.

Koiramaisen kesäkuun huippuhetki oli Kotkassa, kun "pikkupoikamme" XERIEX'S KING OF THE HILL sai  ensimmäisen (toivottavasti ei viimeistä) sertinsä. Muotovalionalku poseerasi ylpeänä kauniissa puistossa näyttelyalueen vieressä.

Saimme Espanjan syksynä kutsun mopsifanien tapaamiseen. Paikalla oli runsaasti iloisia ihmisiä ja vielä enemmän iloisia mopseja. Tapaaminen oli suurella puistoalueella Malagassa. Nyyttikestiperiaatteella pöytä notkui suolaisista ja makeista herkuista. "Tiskinalta" saattoi saada mainiota mojito-boolia :) Pitojen isäntä grillasi lihaa.

Tästä syksyn retkestä seurasi tapaamisia ja nyt on kevät ollut täynnä mopsirakkautta. Meille tuli tumma tyttö Espanjasta kyläilemään ja loppukesästä toivomme monta mustaa 150 grammaista käärylettä <3
Muutama viikko sitten meidän vanhapoika Mökö tuli kahden pojan ja yhden tytön isäksi. Se ei kuitenkaan poikamiestä pitele, vaan aktiivisesti hän katselee muita mopsityttöjä tositarkoituksella...

Oikein hyvää Naistenpäivää kaikille!

Apua!
Emailini on nielaissut ystävien osoitteita. Jos Sinusta tuntuu, että haluaisit saada viestin kuten aiemmin, laitatko minulle postia. Korjataan tilanne.

Taidan olla hieman myöhässä, kun kerron, että joulu tuli ja meni. Tai se ei tunnelmaltaan tullutkaan. Huomasin kuinka tärkeitä omat juhlarutiinimme ovat ja niistä syntyy tunnelma.
Kun syö jouluateriaa kirkkaassa auringonpaisteessa pukeutuneena hihattomaan puseroon...ei tunnu joululta.

Myös vuosi vaihtui ja matka kotiin alkoi. Jännittävintä koko paluumatkassa oli koirien hengissä pysyminen koneen ruumassa. Podin melkoisen huonoa omaatuntoa piinatessani lemmikkejäni.

"Loppuraportti" kuluneesta syksystä auringon alla vaatii valmistuakseen päässäni tovin aikaa.
Kotiin oli kiva palata. Lumi, ihanat ulkoiluilmat toivottivat tervetulleeksi. Bonuksena poissaolosta tuli monta mukavaa kyläilykutsua ja hauskoja iltoja ystävien kanssa.

Koti vaatii silausta rankalla kädellä. Vieraassa asunnossa asuminen muutaman matkalaukullisen sisällön kanssa muistutti siitä, kuinka pienellä tulee toimeen. Nyt on kellarissa kolme koon säkiä: kirpputori, kierrätys ja kaatopaikka. Ne on helppo täyttää.

Olen saanut viettää aurinkoisia päiviä monessa kauniissa paikassa Andalusiassa, valkoisia kyliä ja vaihtelevaa maastoa. Kiitos monelle ystävälle, jotka ovat mahdollistaneet matkat. Autottomana koirien "yksinhuoltajana" retket olisivat jääneet tekemättä.


Ronda on vierailun arvoinen. Se on 37 000 asukkaan vuoristokaupunki, jonne johtaa serpentiinitie. Parissa tunnissa on noustu vajaa kilometri merenpinnan tasosta.


Istanin kylä ilman minkäänlaista matkailuhulinaa.

Antequeran kaunis luonnonpuisto.


Puerto Banus Marbellassa.

Lokakuun alussa kaupungissa vietettiin viikon kestäviä Ferioita. Juhliin oli oli panostettu. Naiset olivat teettäneet juhlapukuja ja lehdessä kerrottiin, että puku uusitaan joka vuosi. Ensimmäisenä iltana uusi puku, seuraavan edellisen vuoden jne. Loppuviikosta liikenteessä oli jo melko kireitä vaatteita :)
Myös pienet lapset olivat juhla-asussa. Oli konsertteja ja tanssiesityksiä ja ns iltatori metrilakuineen ja karuselleineen. Meteli oli päätä huimaava. Ei ollut pelkoa kylmästä eikä sateesta.

Aurinko on paistanut, kuten seudun nimikin lupaa :) Hyvä sää, erinomaiset lenkkeilymaastot ja runsas valikoima hedelmiä sekä kasviksia tarjoavat mahdollisuuden viettää tervettä elämää.
Ulkoilma on aina läsnä, kun ovet terassille ovat voineet olla ympäri vuorokauden auki viime viikkoihin saakka.

Mutta tänne lienee turha lähteä ongelmia pakoon. Katukuvassa näkee suomalaisia naisia ja miehiä, jotka alkoholi on vienyt mennessään. Aamusta iltaan he istuvat kantakuppiloidensa terassilla. Asioilla lienee taipumus järjestyä, vaikka täällä ollaan olemattomalla kielitaidolla.

Kaupungissa liikkuu paljon suomalaisia koululaisia sekä työikäisiä ihmisiä. Monet vanhemmat viettävät sapattivuotta työelämästä. Syitä saapua aurinkoon on monia.

Olen matkani puolivälin ohittanut, tyytyväisenä siihen, että yksi unelma on toteutettu. Kuitenkin huomaan henkisesti pakkaavani matkalaukkua tulevalle kotimatkalle.

Lämpö hellii edelleen.

Hissukseen alkaa arki löytää täälläkin paikkansa. Päivääni kuuluu pienestä taloudestani huolimatta paljon askareita kuten pyykkäilyä, silittämistä, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa, tiskaamista... Päivä kuluu "töpsöttäessä" sinne ja tänne.
Nyt on myös selvinnyt, miksi täällä "aikuisetnaiset" kulkevat riepu kädessä kotonaan, pihallaan, terassillaan ja pyyhkivät ja pyyhkivät. Hienolla hiekalla, lähes pölyllä, ei ole mitään rajaa. Sitä löytyy kaikkialta kylpyhuoneen kaappia myöten.

Päässä on alkanut pyöriä ajatuksia seuraavan matkan mahdollisuudesta tai jopa mahdottomuudesta. Näissä ympyröissä se tuskin tulee olemaan. En juurikaan tiedä, mikä on televisiosta tuttu Serranon perhe. Luulen kuitenkin olevani sarjan hurjimmassa jaksossa mukana. Tämä meno ja melske on melkoista. Suomalaiset "tietskamummot" mukaan lukien.

Olemme viettäneet etelän lämmössä kuukauden. Aurinko on noussut kirkkaana jokainen aamu. Lämpö yllätti, vaikka olemme kotonakin saaneet nauttia hellekesästä. Asuntoa viilennetään läpivedolla ja ulvovalla sähköpömpelillä. Melkoinen urakka suoritettu, että päästy lämpöön ja täällä suuri urakka saada tilalle viileys...

Kaupunkiasuminen on tuonut korvessa eläneelle emännälle koirineen pieniä haasteita. Valtava koiramäärä ehkä yllätti. Monet niistä elävät elämäänsä kerrostalon parvekkeella pääsemättä minkäänlaiselle lenkille. Mitäpä muuta koira tekee..haukkuu, haukkuu ja haukkuu. Se haukkuu on yö tai päivä ja se saattaa olla muutamia vuorokausia yksinään. Koiraetiketti poikkeaa suomalaisesta paljon. Kadut ovat koiran tarpeita pullollaan. Koirat juoksevat irti ja ihmeellisellä tavalla ovat selvinneet harmaapartaisiksi vanhuksiksi hengissä. Eivät täkäläiset tiedä...ei eivätkä välitäkkään tietää...lahtelaisen sanomalehden näppituntuma-palstan suurimmista huolenaiheista:)

Kiitos tuttavilleni, jotka täällä lomaillessaan ovat vierailleet kotonani ja ottaneen lähiympäristöön retkille mukaan. Autottoman retket julkisilla veisivät aikaa niin paljon, ettei kahden koiran "yksinhuoltaja" haluaisi retkille lähteä.

Jännitystä ilmassa.
Laukut pakattu ja liikaa tavaroita, aina. Mopsipojat boxeihinsa ja aamulla matka voi alkaa.
Vuosi sitten en olisi tätä päivää uskonut tulevan...että lähden lämpimään talven viettoon koirat kaverina. Vanhat ihmisethän niin tekevät :))))
Olen kuullut hämmästelyjä ja ihmettelyjä, kuinka saan aikani kulumaan. Pitääkö tämän ajan muuten kulua niin hemmetin nopeasti ja tylsyydestä en ole milloinkaan kärsinyt. Kuinka uskallan lähteä...en edes tiedä mitä ja miksi pitäisi pelätä. Palaan, jos tilanne muuttuu hankalaksi.
Jne jne.
Ihana asunto odottaa, aurinko ja meri samoin, mukavia lenkkipolkuja. Voinko muuta toivoa!

Paljon kuulee huokailuja koiraharrastuksen merkillisyydestä.

Mikä saa ihmisen heräämään ennen kukonlaulua ja ajamaan säässä kuin säässä satojen kilometrien päähän kulkeakseen lemmikkinsä kanssa muutaman minuutin nauhoin rajatulla alueella, kehässä, kirjoitetun arvostelun, muovinauhan, ruusukkeen, pytyn ja sijoituksen tähden.
Näin mekin olemme vanhemman mopsipoikani kanssa tehneet. Välillä olemme lyöneet hanskat tiskiin ja kuitenkin lähteneet liikenteeseen uudelleen.

Meidän muutaman tuhannen kilometrin ristiretki palkittiin eräänä kauniina kesäsunnuntaina. Palasimme kotiin sinivalkoinen ruusuke korissa ja leveä hymy huulilla...ainakin emännän huulilla. Mopsi tuskin tiesi, missä olimme olleet ja miksi. Tärkeintä sille oli emännän kanssa yhteinen aika ja taskusta tasaisin välein löytyneet herkkupalat siellä nauhoin rajatulla alueella :)

Nauti uusia perunoita ja voita, mansikoita ja makkaroita. Tee saunaan tuore vasta, varpaat veteen kasta. Hakkaa liiteriin halkoja, oio nurmikolla jalkoja. Ihastele poutapilviä, siristele auringossa silmiä. Haista kesän tuoksut, unohda turhat juoksut. Muista paljon lekotella, laiturilla elämää hekotella. Mieti kivoja juttuja, tapaa ystäviä ja tuttuja. Älä murehdi ötököitä. Vietä rauhallisia kesäöitä!

Faktaa vai fiktiota?

Tein viikon kurkistuksen lämpimään kesään. Kauniimpaa tuskin saattoi kuvitella. Askelmittaritaskussa kuljin reitin toisensa jälkeen. Eivätkä olleet mitä vaan reittejä. Olin etsimässä asuntoa pimeän syksyn ajaksi. Monenlaisia löytyi, vaihtoehtoja kuitenkin vain muutama. Kun seisoin valitsemani asunnon terassilla, tiesin sen löytyneen. Siis rakkautta ensi silmäyksellä ;)

Mutta mistä tuli idea, lähteä matkaan kahden mopsin kanssa. Joskus joku asia lienee muhinut jossain selkäytimen tasolla vuosia. Niin tämäkin. Nyt ensimmäinen kerta, voi sanoa kymmeniin vuosiin, ettei minulla ole isoja koiria. Eli mökö&mytty tekivät tämän mahdolliseksi. Alkavalla viikolla lentolippuja varaamaan.

Mutta mikään ei ole varmaa ja lainaankin yli kolmekymmentä vuotta sitten kuolleen äitini sanontaa: Jos Luoja suo ja viskaalit sallii.